Priorisoinnin taito - oppitunteja vauva-arjesta

11 viikkoa - sen verran aikaa on ollut olemassa minusta erillinen ihminen, joka kuitenkin luulee edelleen olevansa kohdussani. Pieni rakas tyttöni on tarvinnut minua ja isäänsä intensiivisesti ja ollut lähes jatkuvasti jomman kumman huomiokentässä, enimmäkseen toki minun, koska isä käy töissä.

Elämämme on mullistunut aivan täysin! Tunteiden ja jaksamisen osalta ollaan menty laidasta laitaan. Tarkoitan todella laidasta laitaan. On nukuttu huonosti ja hankalissa pystymmissä nojatuoliasennoissa vuoroin refluksin ja tukkoisen nuhanenän takia. On itketty lohduttomasti yhdessä vauvan kanssa kun imetys ei meinannut sujua. Ja sitten on koettu maailman suurinta rakkautta ja onnea kun pienen kasvot ovat levinneet sydämen sulattavaan riemukkaaseen hymyyn. On naurettu kippurassa kun Kirppu on tehnyt jotain tilannekoomista, yleensä liittyen erinäisiin ääniin tai ilmeisiin.

Tällä hetkellä tuntuu, että arki on sen verran hallinnassani, että ehdin taas kirjoittaa. (Tai no, katsotaan milloin neiti päättää herätä. Voi olla että tätä kirjoitusta kirjoitetaan useammassa pätkässä. - Ja kyllä, tulin kirjoittaneeksi tämän loppuun reilu viikko aloituksesta.) Saan jo nykyään nukuttua öisin niin hyvin, etten juuri koskaan koe päiväunien tarvetta. Päiväsaikaan toiminnan rytmittäminen ja itse kunkin tyytyväisenä pitäminen on vielä vähän hakusessa, mutta koko ajan opitaan.

Koska olen joutunut olemaan pienen ihmisen käytettävissä 24/7 ja laittamaan omat tarpeeni hyvin usein toissijaisiksi, haluan jakaa muutaman oivallukseni priorisoinnin taidosta. Olen nimittäin kehittynyt siinä aika hyväksi! (Huom! Jos joku usean lapsen työssäkäyvä yksinhuoltaja tai muu vastaava priorisointiguru lukee tätä, niin koettakaa kestää tällainen aloittelijan höpötys!)

1. Priorisointi on rohkeutta tehdä päätöksiä ja toteuttaa toimintaa, joka pohjautuu tarpeiden ja tehtävien tärkeysjärjestykseen.
2. "Kauanko minulla on aikaa" on todella olennainen kysymys, kun miettii, mitä tarvetta alkaa tyydyttää ensimmäisenä. Yleensä nykyään ehtii tehdä vain yhden tai pari asiaa, ennen kuin neiti tarvitsee taas täyden huomioni. Onneksi meitä aikuisia on perheessä kaksi, niin että vahtivuoroja voi iltaisin ja viikonloppuisin jakaa, ja minäkin saan joskus useamman tunnin omille jutuilleni.
3. Maslow'n tarvehierarkian hengessä omat ruumiilliset perustarpeet tulee tyydyttää ensimmäisinä. Käyn mielessäni keskustelun itseni kanssa aina kun kädet ovat vapaana. Olenko nälkäinen tai janoinen? Pitääkö päästä vessaan? Tai tuleeko näille tarvetta tunnin sisään, voinko ennakoida? Fyysisten tarpeiden hoitamisjärjestys on mennyt kutakuinkin näin:
1. Vessa
2. Lämpötila
3. Jano
4. Nälkä
5. Kivun tai epämukavuuden poistaminen (venyttely, hieronta)
6. Ulkoilu
7. Uni
8. Hiustenpesu
4. Fyysisten ja muidenkin tarpeiden kohdalla tulee miettiä edelleen toiminnan osa-alueiden tärkeysjärjestystä. Ehdinkö tai kannattaako tehdä leivät tai kenties jopa valmistaa lämmintä ruokaa, vai syönkö proteiinipatukan yhdellä kädellä samalla kun työnnän vaunuja ulkona? Siinä on vissi ero.
5. Fyysisten tarpeiden tultua riittävän tyydytetyiksi voidaan miettiä toissijaisempia omia tarpeita ja tehtäviä. Parastahan esimerkiksi siivoamisessa, ruuanlaitossa, pyykkäämisessä ja kaupassakäynnissä on se, että joku muu voi myös tehdä ne. Mutta mikäli näille ylläpitotoimille on aikaa, on niiden suorittaminen itse jopa mukavaa, koska niistä saa arjen hallinnan tunnetta. 
6. "Omaa aikaa", salilla käymistä, kirjoittamista, sosiaalisia suhteita, joululahjojen paketointia ym. jaksaa ajatella vasta kun perustarpeet on tyydytetty. Onneksi monia toimintoja voi myös yhdistää toisiinsa! Langattomat kuulokkeet puheluiden soittamiseksi salille kävellessä ovat kätevät. Vauvan kanssa voi tavata ihmisiä, vaikka se vaatiikin vähän enemmän vaivaa (kyllä, kirjoitin tämän oikeasti näkyviin, eikö olekin järkyttävää!). 

Haluaisinkin nyt haastaa sinut miettimään omaa ajankäyttöäsi. Millaista sinun arkesi on? Teetkö asioita, joita pidät arvossa, vai meneekö aikasi turhuuksiin? Mistä voit tinkiä? Mille haluaisit lisää aikaa? Miten toteutat toiveesi? Sitten vain sanoista tekoihin. 

Vauva-arjen keskeltä tsemppiä toivottaen,

Sari

Kun johto kuuntelee työntekijöitä: Kokemuksia Varjojohtoryhmästä

Keväällä tulin valituksi mukaan Lidl Suomen ensimmäiseen Varjojohtoryhmään ja pääsin kehittämään yritystämme aivan uudenlaisella tavalla. Eri puolilta yritystä valittiin kuusi työntekijää toimimaan kahden toukokuisen päivän ajan oikean johtoryhmäläisen rinnalla. Minusta tuli siis hetkeksi hallintojohtaja! Tiivistetty mielipiteeni koko touhusta: Idea Varjojohtoryhmästä on mahtava, toteutus oli toimiva ja tulokset vaikuttavia. Tällaisen toimintatavan voisi mielestäni napata muutaman muunkin kehittymisestään kiinnostuneen yrityksen työkalupakkiin tositarkoituksella!

Hauska ja havainnollistava video Varjojohtoryhmämme työskentelystä löytyy Youtubesta.

Jos nyt vähän laajemmin avaisin kokemustani aiheesta. Kaksi päivää varjojohtoryhmäläisenä olivat intensiivisimmät, mielenkiintoisimmat ja inspiroivimmat työpäiväni kolmen vuoden Lidl-urani aikana. Päivät olivat täynnä uutta omaksuttavaa tietoa, uusia ihmisiä ja kehittävää työskentelyä nopeatempoisessa aikataulussa. Parasta oli saada laajempaa näkemystä työmme eri puolista ja merkityksistä super-päteviltä kollegoilta ja lyödä viisaat päät yhteen. Tuntuu että tällä oli todella merkitystä.

Johtoryhmämme jäsenet ovat yksittäisinä henkilöinä jokainen paitsi päteviä, myös tosi välittömiä ja lämminhenkisiä, ja he toimivat ryhmänä hyvin yhteen. Oli tosi mukava oppia tuntemaan heitä vähän paremmin ja nähdä, että samanlaisia ihmisiä he ovat siinä missä muutkin, vaikka työnkuva onkin vastuullisempi. Meidän johtomme ei todellakaan pyri määräilemään meitä norsunluutornista käsin, vaan täällä ollaan ihmisiä ihmiselle. Minulla oli koko ajan tunne, että koko johtoryhmä arvosti meitä varjojohtoryhmäläisiä vertaisina asiantuntijoina ja halusi saada työskentelystämme yhdessä mahdollisimman paljon irti. Hallintojohtaja Samin mukana kokoustettuani ja hänen kanssaan keskusteltuani ymmärrän paremmin johtoryhmäläisen arkea ja roolia. Ne ovat arvokkaita oppeja, joita jään vielä pureskelemaan.

Käytännössä seurasimme johtoryhmän työskentelyä ja saimme itsellemme oppeja puolet ajasta, ja loppupuoliskon vetäydyimme työskentelemään itsenäisesti varjojohtoryhmänä ja annoimme kaikkemme meille annettujen teemojen parissa. Oli aivan mahtavaa, että meitä oli niin monipuolinen joukko erilaisista tehtävistä ja taustoista - se rikastutti ja hyödytti työskentelyä. Oma työni pääkonttorilla on vain pieni osa yrityksemme työn kokonaisuudesta, ja arvostan varjojohtoryhmän ja johtoryhmätyöskentelyn minulle tuomaa näkemystä myymäläkentältä ja jakelukeskuksesta sekä pääkonttorilta erityisesti hallintopuolen asioista. Tunnelma työskennellessämme varjojohtoryhmänä oli innostunut ja energinen, ja olin mielissäni ideoistamme ja avoimesta keskustelusta. Aika vain tuntui loppuvan kesken!

Tärkeimmiksi teemoiksi työskentelyssämme nousivat ilmapiiriin, sisäiseen viestintään, Lidl-työnantajuuteen ja työn merkityksellisyyteen liittyvät asiat, se millaista meillä on olla töissä ja miten Lidl pystyisi kehittymään työnantajana. Tähän kokonaisuuteen meillä oli paljon annettavaa ja pohdittavaa. Toki käsittelimme myös erilaisia ajankohtaisia liiketoiminnallisia asioita, liikevaihdon kasvattamista sekä kaupan alan tulevaisuutta, mutta enimmäkseen työskentely oli lähempänä yksittäisen työntekijän tunneilmastoa. Kehitysideoitamme vietiin johtoryhmälle yli 50, ja ne on otettu huomioon muun muassa strategiatyöskentelyssä.

Varjojohtoryhmä-kokemuksesta vein mukanani omaan tehtävääni ja työyhteisööni laajemman näkökulman Lidlissä tehtävän työn kokonaisuudesta ja huikean arvostuksen kollegojen panokseen. Tämä lisääntynyt taustatieto auttaa ehkä tulevaisuudessakin huomioimaan oman työni asiakkaita ja sidosryhmiä paremmin ja tekemään parempia päätöksiä arjen työssä. Täytyy sanoa, että myös priorisointitaito, tehokkuusajattelu, päämäärätietoisuus ja kulutietoisuus kehittyivät huimasti, ja ne tulevat toivottavasti näkymään entistä enemmän tavassani tehdä töitä. Panostan myös jatkossa vieläkin tiiviimmin viestimään paremmin. Lisäksi kasvoi rohkeus ottaa yhteyttä eri osastoille, selvittää asioita suoraan ja mennä epämukavuusalueelle.

Ollessani nyt jonkin aikaa pois töistä seikkailemassa äidiksi tulemisen ihmemaassa en harmikseni pääse näkemään Varjojohtoryhmätyöskentelyn mahdollisia tuloksia rivityöntekijän arjessa. Toivon ja uskon että meistä oli kuitenkin hyötyä! Tästä on hyvä jatkaa työyhteisön kehittämistä meillä ja muualla, nyt ja tulevaisuudessa :)

Tsemppiä kaikille syksyn töihin ja muihin seikkailuihin!

Terveisin,

Oman kotinsa johtoryhmäläinen Sari

Mitä sinä odotat?

Eilinen oli viimeinen työpäiväni vähään aikaan. Tuntui hassulta ja oudolta hyvästellä työkaverit, palauttaa tavarat ja kirjoittaa sähköpostin poissaoloviestiin olevani perhevapaalla. Laitoin paluupäiväksi sen, kun vanhempainpäivärahakausi päättyy, mutta käytännössä en voi yhtään tietää, milloin todellisuudessa palaan. Sehän riippuu ihan täysin siitä, millainen tyyppi täältä tulee ja mikä tuntuu sitten myöhemmin perheellemme parhaalta ratkaisulta. Tällä hetkellä vain odotetaan, milloin hän päättää olevansa valmis syntymään ja aloittamaan möyrimisen äidin mahan ulkopuolella.

Hyvästellessäni ihania kollegoitani yksi heistä pyysi minua kirjoittamaan odottamisesta blogiin. Vastustelin: "Kuka siitä muka haluaa lukea..." Mutta kollega laajensi näkökulmaani toteamalla, että kaikki odottavat jotain. Inspiroiduin. Näinhän se on. Minä odotan vauvaa, sinä odotat viikonloppua, hän odottaa toisen muuttuvan mieleisekseen, me odotamme ratkaisua ilmastonmuutokseen, te odotatte uutisia, he odottavat oikeaa tarjousta.

Joku asiaan perehtynyt akateemikko osaisi varmasti antaa teille tyhjentävän analyysin odottamisen eri muodoista, mutta tässä yksi tapa tarkastella erilaisia odottamisia:
1. Vaadittava aktiivisuus: Onko odotettavalla asialla deadline eli tapahtuuko asia joka tapauksessa tietyn ajan kuluessa, vai vaatiiko se sinulta jotain toimia toteutuakseen?
2. Suuruusluokka: Miten merkittävä odotettava asia on? Mikä muuttuu? Keihin se vaikuttaa ja kuinka paljon? Kuinka monimutkaisesta asiasta on kyse?
3. Suhtautuminen: Miten odotat? Mitä tunnet ja ajattelet siitä? Toivotko, pelkäätkö?

Minun odotukseni päättyy varmuudella viimeistään lokakuun puolivälin tienoilla, koska vauvat eivät mene kuukausikaupalla yliajalle. Esikoisen saaminen on tähänastisen elämäni suurin muutos, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti minun ja mieheni sekä lähipiirimme arkeen loppuelämämme ajan. Odotus on ladattu tunteilla laidasta laitaan. Minua jännittää sekä synnytys että tuleva arki, mutta samalla teen innoissani valmisteluja. Pelkään synnytyskipua, mutta en malta odottaa saavani pikkuiseni syliin. Välillä olen uppoutunut odotukseen ja yksityiskohtiin, ja välillä yritän muina naisina ajatella tietoisesti ihan muita asioita. Äitiysloman nyt alkaessa minulla on lista valmisteluista, ompelutöistä, kotitöistä ja muista aktiviteeteista, joita aion toteuttaa vuorotellen lepäämisen ja rentoutumisen kanssa.

 

Odotan itse asiassa samanaikaisesti sekä tuota suurta elämän ihmettä kaikkine puolineen että lukemattomia pienempiä asioita, jotka tapahtuvat vauvan syntymän jälkeen. Tai no, oikeastaan ne täytyy laittaa tapahtumaan. Tässä vain pari esimerkkiä:
- Odotan, että saan taas syödä suklaata.
--> Toiminta: Pakkaan suklaata sairaalakassiin mutta synnytykseen asti noudatan edelleen tiukasti ja motivoituneesti raskausdiabetekseen soveltuvaa ruokavaliota.
- Odotan, että pystyn kävelemään ylämäen kotiin ilman hengästymistä ja kipuja. Odotan myös pääseväni tanssimaan niin, että nautin siitä täysillä.
--> Toiminta: Liikun loppuodotuksen ajan ja synnytyksen jälkeen omien tuntemusten mukaan ja yritän edesauttaa raskaudesta ja synnytyksestä palautumista. Aion esimerkiksi joogata ja varata ajan äitiysfysioterapeutille.

Käytännössä eri asioiden odottamiseen sopii soveltaa samaa muutokseen valmentautumisen perusrakennetta kuin lähes mihin tahansa asiaan.
1. Mikä on nykytilanne?
2. Mitä haluat? Mikä on tavoite?
3. Millaisilla ratkaisuilla tavoitteeseen päästään?
4. Mitä teet asialle?

Mitä sinä tunnistat odottavasi? Miten käsittelet asiaa?
Tsemppiä meille kaikille odotuksiimme!

Odottavin terveisin,
Mahaa kasvattava Sari

Voiko raskaana nauttia festareista?

Kannattaako raskaana lähteä festareille tai keikoille? Tässä argumentit puolesta ja vastaan sekä käytännön vinkkejä omien testikokemusteni perusteella.*

Vastaan: (aloitetaan toki positiivisesti ;))

• Paljon jalkojen päällä olemista. Istumapaikkaa ei välttämättä löydy tai kaikki vaihtoehdot ovat epämukavia. Kannattaa ottaa mukaan piknik-viltti ja/tai istuma-alusta ja pukea mukavat kengät, tukisukat ja tukivyö! Varsinaiselle tapahtumapaikalle pääsykin voi vaatia urheilusuoritusta loppuraskauden vaivojen aikana taapertajalle (esim. 2km/suunta kävelyä Ed Sheeranin keikalle junalta + jonottaminen ihmismassassa, huhhuh). Tutki mahdollisuus päästä lähemmäs autolla tai saada kyyti. Jos kävelet, mene omaan tahtiin ja lepää usein matkalla.
• Helteessä selviäminen. Raskaana ollessa helle tuntuu pahemmalta kuin ei-raskaana: turvotus, huimaus, nestehukka, yleinen tukala olo... Vältä rasitusta, juo paljon vettä ja vissyä, syö säännöllisesti, käytä isolieristä päähinettä, pukeudu ilmavasti, käytä tukisukkia, suojaudu auringolta vaatteilla ja aurinkorasvalla, oleile varjossa, käytä viuhkaa ja istu paljon.
• Vessajonot ja hygieenisyys. Tokihan se rajoittaa keikkatilanteesta nauttimista, jos joutuu ramppaamaan bajamajassa puolen tunnin välein. Yritä välttää jonoja käymällä silloin kun muut eivät käy. Pidä mukana omaa paperia ja käsidesiä siltä varalta, että ne ovat loppu.
• Ei voi tanssia ja hyppiä. Riippuen festarin tai artistin musiikkityylistä sekä toki omasta tavasta nauttia kyseisestä musiikista, oma kehollinen ilmaisu voi tuntua rajalliselta mahan ja mahdollisten kipujen ja kolotusten takia. Jos koko festarin pointti on kreisibailata tai tanssia, en suosittele menemistä ison mahan kanssa. Jos taas painopiste on siinä, että nautit pelkästä kuuntelusta, raskaus ei vaikuta asiaan millään tavalla! Weekend Festivaleilla löimme mieheni kanssa vetoa, näemmekö ketään muuta raskausvatsaista kyseisessä bilettäjien paratiisissa. Minä uskoin, ettei festareille olisi eksynyt ketään muuta, koska itsekin siinä vaiheessa kaduin sinne lähtemistä. Hävisin: näimme ainakin kaksi kanssaodottajaa. 

Itse täytyy punnita, onko vaiva ja murhe sen arvoista, että keikkaelämyksen haluaa silti kokea.

• Ihmiset ovat humalassa eikä itse saa mitään hyvää juotavaa. Keskity oman seurueen toivottavasti hauskaan ja asialliseen meininkiin ja yritä olla välittämättä örveltäjistä. Ja joissakin paikoissa on ihan kivojakin alkoholittomia juomavaihtoehtoja. Pääsetpähän halvalla. Ylipäätään kyllä suosittelen viihtymään jonkin verran anniskelualueilla, koska siellä on useimmin istumapaikkoja ja tilaa.
• Ihmiset käyttäytyvät huonosti, tönivät ja tupakoivat. Näille ei oikein voi mitään muuta kuin hakeutua väljemmille alueille ja yrittää olla välittämättä. Muiden örvellyksiä ja kommelluksia tarkkailemalla voi myös saada itselleen hupia, jos jaksaa ottaa huumorin kannalta. Umpihumalainen hauska seurue juuri ja juuri täysi-ikäisiä poikia vieressämme Weekendin sisäänpääsyjonossa läimi toisiaan selkään ja karjui: "Muista sitten nauttia! MUISTA!!!" Jepjep pojat, muistamisestahan se on kiinni. :D
• Ruokatarjonta ei sovi raskausdiabeteksesta kärsivälle. Tarjollahan on lähinnä höttöhiilareita ja rasvaa, totta. Ei auta muu kuin ottaa omia sopivampia eväitä mukaan, jos ne on sallittu, ja syödä festariannoksista vain soveltuvat osat.
• Kaikki edellä mainitut pointit ärsyttävät ja pilaavat tunnelman. Niinpä. Itse täytyy punnita, onko vaiva ja murhe sen arvoista, että keikkaelämyksen haluaa silti kokea. En nyt mene yksityiskohtiin oman asenteen merkityksestä, kun en usein onnistu livetilanteessa itsekään olemaan hyvällä tuulella olosuhteista huolimatta. Siispä tässä bonusneuvo, joka pätee melkein kaikkeen: Käytä tarvittaessa raskauskorttia. Suurin osa ihmisistä (niin henkilökunta kuin kanssajuhlijatkin) ymmärtää, että sinulla saattaa olla kovempi tarve pyytämällesi asialle kuin muilla. Saatat saada tuoda alueelle vaikka ne omat eväät, välttää jonoja inva-sisäänkäynnin ja -vessan avulla ja saada istumapaikan.

Puolesta:

• Hyvä musiikki. Jos menet paikalle pääasiassa nauttimaan musiikista, ei raskaus tosiaan estä mitään. Ihan samaan tapaan voi laulaa mukana ja hytkyä vähän. Ed Sheeranin keikalla tiedän olleen ainakin parikymmentä vauvamassua nauttimassa musiikista, mikä on aivan loistavaa!
• Hyvä seura. Hyvässä porukassa koetaan yhdessä kivoja asioita ja luodaan muistoja.
• Vauva tykkää livemusiikista. Ainakin tulkitsen voimakkaat liikkeet niin! On kiva ajatus, että voi silitellä massua ja tanssia vauvan kanssa, ja sillä tavalla kokea mieluisa elämys yhdessä. 

Kivaa kesää, ja muistakaa nauttia!

*Omat kokemukset: 2 päivää Weekend Festival, lämpötila n. 20-25 astetta raskausviikolla 30 sekä Ed Sheeranin konsertti, lämpötila n. 25 astetta raskausviikolla 31. Lisäksi muutaman erinomaisen vinkin olen poiminut Facebookista Syyskuiset 2019 -ryhmän keskustelusta.

Miten raskaus muutti näkökulmaani uraani

Vuosi 2019 on ollut tähän mennessä täynnä isoja ja pienempiä mullistuksia elämässäni. Huomaan selkeän näkökulman vaihdoksen ajattelussani verrattuna vaikkapa viime kevääseen ja kesään. Pohjimmiltaan siksi blogissakin on ollut hiljaista tämän vuoden puolella. Pohdinta pääni sisällä on keskittynyt aiheisiin, joista en ole kokenut voivani kirjoittaa Leppoistamiskoordinaattorina. Mikä on muuttunut? 

Aiemmin kaipuu urakehitykseen ja ”omalla alalla” etenemiseen olivat läsnä arjessani ja ajatuksissani voimakkaasti. Koin, että pystyin antamaan itsestäni parhaiten hyvää ulos sillä saralla jakamalla pohdintojani ja osaamistani hyvinvoinnista ja itsensä johtamisesta nimenomaan blogissa. Se tuntui luontevalta tavalta tyydyttää tarvettani ammatillisen osaamiseni toteuttamiseen. Toki tein arjessa muutakin kehitystä edistävää: mm. coaching-osaamisen kartuttaminen oli kullanarvoista. Olen myös tykännyt uudesta tehtävästä päivätyössäni, ja kyennyt kehittymään sielläkin.

Tämä kevät on kuitenkin mennyt aivan eri tunnelmissa. Kun sain tammikuussa tietää odottavani vauvaa, tein stereotyyppiset ja käänsin maailmani navan minusta ja urakehityksestäni omaan perheeseen ja omaan sekä vauvan hyvinvointiin. En ainakaan itse kykene toteuttamaan kahta suurta unelmaa täysillä yhtä aikaa, joten oli selkeää kumpaan keskityn. Ei ollut kovinkaan tietoinen valinta muuttaa arjen arvojärjestystä – tosin samahan se järjestys on tainnut aina olla, mutta vasta nyt se perhearvo löytää kunnon ulostulon. 

Koen perheonnen yksityisempänä asiana kuin mistä olen aiemmin kirjoittanut, joten blogiin asti tämä tärkeä asia ei ole nyt tätä kirjoitusta aiemmin löytänyt. Olimme myös tehneet päätöksen kertoa tulevasta perheenlisäyksestä somessa vasta rakenneultran jälkeen, kun tiedämme vauvan voivan hyvin. Puhelimessa vietetyt tunnit läheisten kesken ovat lisääntyneet, kun asioita on tullut puitua pienemmässä piirissä. 

Vauvan tuloon valmistautumisen täyttäessä viikkojen edetessä ajatukset alkoi jopa tuntua hölmöltä, että olin koskaan stressannut työasioista ja urasuunnitelmistani. 

"Minullahan on vielä 40 vuotta uraa jäljellä, kyllä siinä sitten ehtii. Valitaan vaan nyt huolella nämä lastenvaunut, suunnitellaan kaikkea ja shoppaillaan tuntikaupalla kirppareilla lastenvaatteita ja -tarvikkeita." 

Haluaisin pitää itseäni järkevänä ihmisenä, mutta olen kuitenkin tarpeeksi viisas tajutakseni heittää moiset odotukset rationaalisuudesta romukoppaan. Ihmiselämään mahtuu erilaisia vaiheita, ja tärkeiltä tuntuvia asioita tulee ja menee, piste. Se on täysin ok. Turha hävetä, tehköön jokainen minkä kulloinkin kokee parhaaksi. Olen muutamat stressit vetänyt siitä, etten ole jaksanut kirjoittaa tai valmentaa, mutta todennut sitten, että nyt on muunlaisen kehittymisen ja valmentautumisen aika. 

Ennen kaikkea nyt on rentoutumisen ja itsensä kuuntelemisen aika. Itseä ja omaa kehoa on nyt raskausaikana tullut kuunneltua korostetummin, kun kaikenlaiset uudet vaivat ja tuntemukset ovat esittäytyneet. Tietoa ja tukea on onneksi hyvin saatavilla. Töissä ja kotona paikoittainen puolitehoisuuteni on otettu ymmärryksellä vastaan. Kiitos siitä. Aion edelleen olla itselleni ja keholleni armollinen, vaikka välillä tuntisinkin houkutusta olla hidastamatta ja suorittaa, lähinnä töissä.

Ammatillisen kehittymisen tarve ei ole hävinnyt mihinkään, nyt siis vain toteutan sitä rennommalla otteella. Otan mitä saan ja annan mitä voin. Teen työtäni niin hyvin kuin pystyn, pyrin kehittymään viestinnässäni, rakennan työilmapiiriä ja vaikutan työyhteisössäni. Varjojohtoryhmä-kokemus oli huikea, yritän ehtiä kirjoittaa siitä erikseen. Sen lisäksi keskityn vain nauttimaan työkavereiden seurasta. Syksyllä arjen nimittäin täyttävät kakkavaipat ja itsekseen höpöttely – en malta odottaa!

Odotuskuplasta aurinkoista kesää kaikille toivotellen
Sari

10 vinkkiä jaksamiseen remontin ja muuton aikana

Blogini on viettänyt hiljaiseloa jo liian pitkään, joten nyt on aika jakaa kanssanne oivalluksia aiheesta, jonka takia en ole ehtinyt kirjoittaa. Löysimme kuin sattumalta omalta tuntuvan asunnon ja teimme kaupat tammikuussa. Laina-, remontti- ja muuttosäätö normaalien töiden ohessa vei melko tehokkaasti mehut, mutta nyt voi jo sanoa, että tulos - oma koti! - on ihana ja kaiken sen arvoinen.

1. Priorisoi tehtävät. Mitä remonttiin, muuttoon tai muuhun elämään liittyvää on pakko tehdä ennen muuttoa? Mitä voi siirtää ja tehdä sitten sen jälkeen? Esimerkiksi itse siirsin blogin ja coaching-sertifikaatin viimeistelyn taka-alalle koko rumban ajaksi ja kävin kuntosalilla ehkä kerran parin kuukauden aikana. Remontin osalta päätimme, että vain muuton kannalta tärkeimpien tilojen seinät maalataan ennen muuttoa, jotta aika riittää, ja muita pienempiä muutos- ja ylläpitotöitä ehtii hyvin tehdä kevään ja kesän viikonloppujen aikana.
2. Keskustele ja kommunikoi remontoivan ja muuttavan kumppanin kanssa. Yhteensovittamattomien oletusten törmääminen vasta toteutusvaiheessa on rankempaa kuin yhdessä hyvin suunniteltu polku. Kommunikointiin kuuluu joustavuus ja kunnioitus puolin ja toisin. Jos kumpikaan ei ole ammattilainen, älkää kiusatko toisianne olettamalla niin. Kehukaa toisianne sen sijaan.
3. Käytä kaikki mahdollisuudet joustaa töistä ajallisesti. Voitko käyttää lomapäiviä? Tarjoaako työnantajasi mahdollisuutta palkalliseen tai palkattomaan muuttovapaaseen? Voitko käyttää saldotunteja lähteäksesi joskus aiemmin? Priorisoi myös työtehtäviä jaksamisesi mukaan - nyt ei ehkä ole pakko antaa 110% itsestään töihin.
4. Selvitä jos jokin asia askarruttaa äläkä jää miettimään yksin. Puhu ääneen kumppanille, perheelle, ystäville, työkavereille, isännöitsijälle, välittäjälle, myyjälle, rautakaupan asiakaspalvelijalle… Jakaminen auttaa jo itsessään ja haasteisiin löytyy useimmiten ratkaisuja ja vertaistukea.
5. Pyydä rohkeasti apua remonttiin ja muuttoon. Avun saamiseen saattaa auttaa jos olet itse antanut apua joskus. Ihmiset yleensä haluavat auttaa, jos vain suinkin pystyvät. Pystytkö vaikka saamaan lainaksi maalaustarvikkeita tai muuttolaatikoita? Yhteisöllinen tekeminen on mukavampaa, halvempaa ja nopeampaa. Muista kiittää avusta!
6. Arvioi kuluva aika yläkanttiin, jotta saat remontin tehtyä ennen muuttoa. Voin kertoa, että tapetin poistoon, maalauksen pohjatöihin ja valmisteluihin sekä rautakaupoissa asiointiin menee rutkasti enemmän aikaa kuin ensikertalainen voisi luulla, puhumattakaan mahdollisen hiontapölyn ja muun remonttisälän siivoamiseen tuhraantuvasta ajasta. Tässä asiassa olen koulukuntaa “pessimisti ei pety”!
7. Budjetoi realistisesti ja ole sitten huolehtimatta rahanmenosta budjetin sisällä. Satasia humpsahtaa erinäisiin kauppoihin, mutta älä stressaa siitä, sillä ilmaiseksi ei tule valmista. Punnitse vaivattomuuden ja laadun hinta tilanteesi mukaan.
8. Syö, juo, nuku, pidä taukoja! Tätä en voi korostaa kylliksi. Remontoidessa ja muuttaessa energiaa ja vettä kuluu. Suosi valmisruokia tai tee isoja annoksia helppoa ravitsevaa ruokaa valmiiksi. Huolehdi myös seuran muonituksesta, jotta kaikilla pysyisi hyvä mieli ettekä olisi toistenne kurkussa tai satuttaisi itseänne.
9. Yhdistä pakolliseen tekemiseen jotain kivaa. Rempatessa, pakatessa, purkaessa ja siivotessa voi helposti kuunnella samalla musiikkia, podcasteja tai äänikirjaa tai puhua kivoja puheluita kaiuttimella tai kuulokkeilla. Tai mikset vaikka kutsuisi kaveria auttamaan ja juttelemaan?
10. Ujuta rentoutumishetkiä päiviin tai rentoutumispäiviä viikkoihin. Lähde brunssille, kävelylle, saunaan, viikonloppulomalle, tai keksi jotain muuta, että välillä ajattelet jotain ihan muuta kuin tehtävälistaasi.

Näillä eväillä ei voi tulla muuta kuin hyvä remontti- ja muuttokokemus! ;)

Ihanaa kevään jatkoa toivottaen

Remontti-Reiskatar Sari

Esiinnymmekö muille tietoisen strategian avulla?

Aloin seuraamaan televisiosta kotimaista reality-seikkailua nimeltä Myyrä. Siinä 11 toisilleen tuntematonta kilpailijaa reissaa Meksikossa ja suorittaa vauhdikkaita ja visaisia tehtäviä ansaitakseen rahaa yhteiseen pottiin, jonka voittaja saa. Joukossa on kuitenkin myyrä, joka sabotoi salaa tehtäviä. Kilpailussa pysyy pärjäämällä hyvin tehtävissä tai epäilemällä oikein, kuka on myyrä. Joka jaksossa tippuu pelaaja, joka on epäilytestissä vähiten myyrän jäljillä. Pitkästä aikaa mielenkiintoista katsottavaa telkkarista!

Psykologisia pelejä ja ihmisten strategioita on kiehtovaa seurata mutta hirvittävän stressaavaa pelata. Katsojana on vaikea tässä vaiheessa arvata, kuka on oikeasti kilpailemassa ja kuka yrittää olla paljastumatta myyräksi. Tuotantotiimissäkin oli kuulemma vain kolme henkilöä, jotka tiesivät myyrän henkilöllisyyden – uskoisikohan tuota...

Osa kilpailijoista on varmasti valinnut selkeän strategian ja roolin, jota toteuttaa. Osalle roolin vetäminen on luontevampaa, ja he onnistuvat strategiassaan vaikuttaa tarkkailijalta/äänekkäältä/luotettavalta jne.  Toiset eivät välttämättä osaa niin mukauttaa toimintaansa ja päätyvät epäluotettavien listalle ihan vain normaalin toimintatyylinsä takia. En tietäisi itsekään kilpailutilanteessa, pitäisinkö epäilyttävämpänä hiljaista ja kiltin oloista tarkkailijaa vai porukan äänekkäintä sählääjää. Uskon, että parhaiten pelissä pärjäävät ne kilpailijat, jotka osaavat kuunnella ja nähdä tarkasti läpi kilpailun ollen kuitenkin koko ajan tapahtumien keskiössä. Ei voi myöskään muodostaa liian varmaa käsitystä liian aikaisin, alkaa sovittaa faktoja valittuun teoriaan ja jättää huomiotta uusia ja ristiriitaisia todisteita.

Oli mielenkiintoista kuulla kilpailijoiden esittelevän itsensä kameralle ja perustelevan, miksi voivat voittaa kisan. Laaja kirjo eri alojen ammattilaisia kuvaili olevansa hyvä ihmistuntija ja tarkkailija ja tulevansa ihmisten kanssa hyvin toimeen. Tämä on varmasti aivan totta, toki erilaisin painotuksin. On muuten hieman huvittavaa, että juuri psykologi saa osakseen kommenttia, että häntä pidetään pelottavana. Kannattaisiko psykologin liittolaiseksi kuitenkin alkaa? Jää nähtäväksi.

Miten tietoisesti me ihmiset vedämme tietynlaista roolia erityisesti töissä? Mitä tavoitteita meillä on, kun teemme valintoja ja toteutamme käyttäytymismalleja, jotka määrittävät henkilöbrändimme? Tavoitteita ja arvoja toiminnan taustalla voivat olla esimerkiksi uralla eteneminen, harmonia, ihailu, voittaminen, helppous, kehittäminen… Millaista on yhteistyö ihmisten välillä, kun harvoin kaikilla on sama tavoite toiminnassaan? Ja miten tulkita muita, kun kaikki tässä esittävät jotain puolta itsestään eivätkä koskaan kokonaista?

Autenttisuus eli aitous voidaan nähdä roolin vastakohtana. Itse olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä autenttisuuteen eli roolin vetämisen minimoimiseen kannattaa useimmissa tapauksissa kyllä pyrkiä mutta täysi autenttisuus aina ja kaikkialla on mahdotonta. Rooleja ja eri puolia ihmisestä nyt vain on. Ihminen on ikään kuin kuu, josta on mahdollista nähdä vain yksi puoli kerrallaan, sen ”läpi” ei näe koko palloa. En näe mitään syytä stressata mindfulnessin ja tietoisen läsnäolon vaatimusten kanssa, että olisi jotenkin epäaito. Jotkin tilanteet ja käyttäytyminen tuntuvat luontevilta, joskus on vähän epämukavuusalueella, toisinaan tulee toimittua ja tunnettua eri tavalla kuin haluaisi ja välillä saa fiiliksen, että nyt ovat tähdet kohdillaan ja oma olemus leijuu universumissa. Ihminen on aina suhteessa sosiaaliseen ympäristöönsä. Täysin autenttinen on vain nukkuessaan.

Itseni ja muiden ihmisten tarkkailemisen sopivaa astetta etsien,

Sari