Elämämme on mullistunut aivan täysin! Tunteiden ja jaksamisen osalta ollaan menty laidasta laitaan. Tarkoitan todella laidasta laitaan. On nukuttu huonosti ja hankalissa pystymmissä nojatuoliasennoissa vuoroin refluksin ja tukkoisen nuhanenän takia. On itketty lohduttomasti yhdessä vauvan kanssa kun imetys ei meinannut sujua. Ja sitten on koettu maailman suurinta rakkautta ja onnea kun pienen kasvot ovat levinneet sydämen sulattavaan riemukkaaseen hymyyn. On naurettu kippurassa kun Kirppu on tehnyt jotain tilannekoomista, yleensä liittyen erinäisiin ääniin tai ilmeisiin.
Tällä hetkellä tuntuu, että arki on sen verran hallinnassani, että ehdin taas kirjoittaa. (Tai no, katsotaan milloin neiti päättää herätä. Voi olla että tätä kirjoitusta kirjoitetaan useammassa pätkässä. - Ja kyllä, tulin kirjoittaneeksi tämän loppuun reilu viikko aloituksesta.) Saan jo nykyään nukuttua öisin niin hyvin, etten juuri koskaan koe päiväunien tarvetta. Päiväsaikaan toiminnan rytmittäminen ja itse kunkin tyytyväisenä pitäminen on vielä vähän hakusessa, mutta koko ajan opitaan.
Koska olen joutunut olemaan pienen ihmisen käytettävissä 24/7 ja laittamaan omat tarpeeni hyvin usein toissijaisiksi, haluan jakaa muutaman oivallukseni priorisoinnin taidosta. Olen nimittäin kehittynyt siinä aika hyväksi! (Huom! Jos joku usean lapsen työssäkäyvä yksinhuoltaja tai muu vastaava priorisointiguru lukee tätä, niin koettakaa kestää tällainen aloittelijan höpötys!)
- Priorisointi on rohkeutta tehdä päätöksiä ja toteuttaa toimintaa, joka pohjautuu tarpeiden ja tehtävien tärkeysjärjestykseen.
- "Kauanko minulla on aikaa" on todella olennainen kysymys, kun miettii, mitä tarvetta alkaa tyydyttää ensimmäisenä. Yleensä nykyään ehtii tehdä vain yhden tai pari asiaa, ennen kuin neiti tarvitsee taas täyden huomioni. Onneksi meitä aikuisia on perheessä kaksi, niin että vahtivuoroja voi iltaisin ja viikonloppuisin jakaa, ja minäkin saan joskus useamman tunnin omille jutuilleni.
- Maslow'n tarvehierarkian hengessä omat ruumiilliset perustarpeet tulee tyydyttää ensimmäisinä. Käyn mielessäni keskustelun itseni kanssa aina kun kädet ovat vapaana. Olenko nälkäinen tai janoinen? Pitääkö päästä vessaan? Tai tuleeko näille tarvetta tunnin sisään, voinko ennakoida? Fyysisten tarpeiden hoitamisjärjestys on mennyt kutakuinkin näin:
- Vessa
- Lämpötila
- Jano
- Nälkä
- Kivun tai epämukavuuden poistaminen (venyttely, hieronta)
- Ulkoilu
- Uni
- Hiustenpesu
- Fyysisten ja muidenkin tarpeiden kohdalla tulee miettiä edelleen toiminnan osa-alueiden tärkeysjärjestystä. Ehdinkö tai kannattaako tehdä leivät tai kenties jopa valmistaa lämmintä ruokaa, vai syönkö proteiinipatukan yhdellä kädellä samalla kun työnnän vaunuja ulkona? Siinä on vissi ero.
- Fyysisten tarpeiden tultua riittävän tyydytetyiksi voidaan miettiä toissijaisempia omia tarpeita ja tehtäviä. Parastahan esimerkiksi siivoamisessa, ruuanlaitossa, pyykkäämisessä ja kaupassakäynnissä on se, että joku muu voi myös tehdä ne. Mutta mikäli näille ylläpitotoimille on aikaa, on niiden suorittaminen itse jopa mukavaa, koska niistä saa arjen hallinnan tunnetta.
- "Omaa aikaa", salilla käymistä, kirjoittamista, sosiaalisia suhteita, joululahjojen paketointia ym. jaksaa ajatella vasta kun perustarpeet on tyydytetty. Onneksi monia toimintoja voi myös yhdistää toisiinsa! Langattomat kuulokkeet puheluiden soittamiseksi salille kävellessä ovat kätevät. Vauvan kanssa voi tavata ihmisiä, vaikka se vaatiikin vähän enemmän vaivaa (kyllä, kirjoitin tämän oikeasti näkyviin, eikö olekin järkyttävää!).
Haluaisinkin nyt haastaa sinut miettimään omaa ajankäyttöäsi. Millaista sinun arkesi on? Teetkö asioita, joita pidät arvossa, vai meneekö aikasi turhuuksiin? Mistä voit tinkiä? Mille haluaisit lisää aikaa? Miten toteutat toiveesi? Sitten vain sanoista tekoihin.
Vauva-arjen keskeltä tsemppiä toivottaen,
Sari
