9 työpsykologista näkökulmaa Harry Potter -kirjoihin

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten rakastan kirjoittamista. Kuitenkin ehkä jopa sitäkin enemmän rakastan lukea hyvää tarinankerrontaa. Ihailen parhaiden kirjailijoiden taitoa rakentaa moniulotteisia ja yksityiskohtaisia maailmoja, kuljettaa omaperäistä juonta ja luoda kiinnostavia ja syviä henkilöhahmoja. Rakastan huolella rakennettua ja uskottavaa dialogia, joka sopii henkilöiden suuhun. Huippusuoritus näissä kaikissa ei ole mikään itsestäänselvyys, ja ehkä siksi huomaankin aina palaavani kerta toisensa jälkeen kirjasarjaan, jolla on erityinen paikka sydämessäni: Harry Potterit.

Kirjasarjan ja oheistuotteiden valtava menestys kertoo siitä, ettei makuni ole aivan surkea, vaan muutkin ovat löytäneet velhopojan tarinasta jotain itseään puhuttelevaa. Ahmin lapsena muutenkin kaikki kirjat, jotka sain eteeni, mutta Harry Potter räjäytti potin. Ehkä olin juuri sopivassa iässä lumoutumaan Potter-maailmasta. Olin 10-vuotias, kun ensimmäinen elokuva tuli teattereihin loppuvuodesta 2001. Se oli K-11, joten kävimme katsomassa sen isäni kanssa. Muistan, että se oli minulle iso elämys. Sain joululahjaksi sarjan toisen kirjan ja lainasin kaverilta kolmannen, ja uudenvuodenaattona ostin jo neljännen. Se oli aika intensiivinen lukujoululoma! Tammikuussa sain myös syntymäpäivälahjaksi sen ensimmäisen kirjan, ja se oli vielä parempi kuin elokuva oli ollut.

En osaa sanoa, montako kertaa luin neljä ensimmäistä kirjaa seuraavien vuosien aikana, kun odoteltiin viidettä, kuudetta ja seitsemättä osaa. Ne piti aina saada ensin englanniksi ja sitten tietenkin myös suomeksi heti ilmestymispäivänä. Tässä välissä iso kiitos äidille ja isälle, että tuitte lapsen lukuintoa eikä näistä elintärkeistä hankinnoista tullut mutinaa! Seitsemäs kirja ilmestyi englanniksi 21. heinäkuuta 2007, ja muistan meidän lähteneen sinä aamuna ajamaan Kempeleestä Porvooseen ja pysähtyneen Ylivieskan Kärkkäisellä aamuyhdeksältä ostamaan minulle kirjan. En kuitenkaan ikinä varsinaisesti jonottanut kirjojen ilmestymisyönä kadulla tosifanien tapaan, vaikka olisi sekin voinut olla hauska kokemus, jota muistella jälkikäteen!

 

Pidän eniten Pottereiden lukemisesta alkuperäiskielellä. Jaana Kapari-Jatan taidokkaat suomennokset vetävät kyllä muuten täysin vertoja J.K. Rowlingin kielenkäytölle, mutta minua häiritsevät henkilöiden englanninkieliset nimet suomen seassa. Harjoittelin muistaakseni ylioppilaskirjoituksiin lukemalla Viisasten kiven myös ruotsiksi ja saksaksi. Kyseisten käännösten laadusta minulla ei ole mielipidettä, koska sävyjen erottamisen taitoni ei niissä kielissä ole/ollut lähelläkään suomea ja englantia. Ja nyt viimeisen kuukauden aikana olen kuunnellut englanninkieliset kirjat 4-6 Stephen Fryn lukemina ja hullaantunut täysin ihanaan brittienglantiin – miten upeaa, vivahteikasta tulkintaa! Uusi ponteva brittienglannin lempisanani on löytynyt: preposterous (/prɪˈpɒst(ə)rəs/ = absurdi, posketon, järjetön, naurettava)!

Huomaan huvittuneena löytäväni tällä noin kymmenennellä luku- tai kuuntelukerralla rakastamastani velhomaailmasta uusia yksityiskohtia ja teemoja, jotka ajattelin jakaa kanssanne. Näistä jotenkin näkee, että olen kasvanut aikuiseksi, siirtynyt työelämään ja pohtinut työpsykologiaa, vai mitä? (Jos jollakulla on vielä Potterit lukematta ja elokuvat katsomatta, eikä halua nähdä pieniä juonipaljastuksia, nyt kannattaa lopettaa lukeminen.)

1.      Harry harjoitteli johtamistaitoja Albuksen kaarti –opettajana ja huispauskapteenina. Kannustavuutta ja vaativuutta oli hyvässä suhteessa. Cormac McLaggen, raivostuttava sivuhenkilö, pääsi joukkueeseen yhden pelin ajaksi Ronin loukkaannuttua. Hän ylitti tiimiroolinsa rajat ja pilasi kaikkien pelin mikromanageroimalla, määräilemällä ja jättämällä oman osuutensa hoitamatta. Hyvä tiiminvetäjä luottaa ja antaa tiimiläisten hoitaa omat hommansa, ei kyttää ja luule tietävänsä itse kaikkea. Dolores Pimento oli myös inhottava esimerkki opettajasta, joka ei saanut oppilaidensa ja kollegoidensa kunnioitusta, vaan herätti kapinan autoritäärisellä ja alistavalla johtamistyylillään.

2.      Joissakin yläluokkaisina itseään pitävissä puhdasverisissä piireissä jästisyntyisiä velhoja ja noitia pidettiin vähempiarvoisina ja heidän taitojaan ja oikeuksiaan pidettiin vähäisempinä. Hermionesta tuli kuitenkin aikuisena taikaministeri, mitä voisi verrata mustan presidentin valintaan maassa, jossa rotusorto oli suuri ongelma aiemmin. Vahvoja naishenkilöitä Potterit ovat pullollaan, mutta johtajat ovat kyllä silti varsinaisen kirjasarjan aikana enimmäkseen miehiä. Jos ei takerruta sukupuolten tasa-arvokysymyksiin, on kirjoissa ylipäätään kiinnostavaa tematiikkaa oman lahjakkuuden ja työn avulla menestymisestä ja sen vastakohtana esitetystä manipulaatiosta ja korruptiosta.

3.      Neville kasvoi sarjan lopulla epävarmasta ja kömpelöstä ressukasta koulun kapinallisporukan vahvaksi johtajaksi. Harvoissa vahvuuksissa kannustaminen, toistot, ystävät ja oma sisu voivat kehittää alun perin heikon lahjakkuuden timanttiseksi osaamiseksi.

4.      Professori Kuhnusarvio oli mestariverkostoituja. Hän keräili merkittäviä kontakteja ja nosti omaa arvoaan edistämällä lahjakkaimpien ja kuuluisimpien lempioppilaidensa uraa ja esittelemällä kuhnukerholaisia toisilleen. Kirjassa hänen suosiva toimintansa esitetään epäilyttävänä, opportunistisena ja epäreiluna. Opettajalla ei toki saisi suosikkeja olla. Missä määrin todellisessa maailmassa on samanlaisia henkilöitä, ja onko se huono asia? Eikö teekin ison eron, puhutaanko verkostoitujasta vai sosiaalisesta kiipijästä?

5.      Rita Luodiko oli skandaalinhakuinen ja häikäilemätön juorutoimittaja, joka vääristeli ja dramatisoi juttujaan mielensä mukaan. J.K. Rowling saattoi kirjoittaa hahmon kirjasarjaan turhauduttuaan yksityisasioitaan penkoviin ja värittäviin toimittajiin. Joka tapauksessa Ritan hahmo kuvastaa minulle ammatillista kunnianhimoa ja ahneutta ilman minkäänlaista moraalista selkärankaa. Kirjoissa on muutenkin mielenkiintoista tematiikkaa lehdistönvapaudesta ja journalististen ihanteiden toteutumisesta.

6.      Herra Weasley teki vuosikausia työtä, jota itse rakasti, mutta jota ei arvostettu. Hänen toimistonsa oli pikkuruinen, vaatimaton ja ikkunaton. Sitten hän sai ylennyksen merkittävään esimiestehtävään, ja vaimo kertoi tästä kaikille mahdottoman ylpeänä. Dumbledore, historian mahtavin velho, jätti pyrkimättä taikaministeriksi ja valitsi mieluummin opetustyön, toki toimien siinä sivussa tuomioistuimessa ja muissa merkittävissä luottamustehtävissä. Tässä on mielenkiintoista pohtia ja kyseenalaistaa kunnianhimoa ja sen suuntaa ja tarpeellisuutta, pitkiä työpäiviä, ulkopuolista arvostusta ja palkkaa suhteessa omaan viihtymiseen ja omiin tavoitteisiin.

7.      Velhomaailmassa ammatinvalintaa tehdään merkittävissä määrin jo 15-vuotiaana, ja loppukokeissa pärjääminen ja arvosanat ratkaisevat, voiko päästä tiettyihin ammatteihin. Opettajasta voi riippua, kuinka hyvillä arvosanoilla aineen opiskelua saa jatkaa. Ainevalinnat ovat todella tärkeitä. Kirjoista ei oikein selviä, pystyykö kokeita uusimaan tai ammattia vaihtamaan koskaan myöhemmin. Tässä on jännittäviä yhtymäkohtia Suomen koulutuspoliittiseen keskusteluun ja pääsykoeuudistukseen. 

8.      Fred ja George Weasley olivat akateemisessa maailmassa alisuoriutujia, mutta menestyivät markkinaohjautuvina nuorina yrittäjinä ja osoittivat osaavansa erinomaisesti asioita, joita koulu ehkä heille opetti mutta joita kokeet eivät ikinä kysyneet. Heille koulun keskeyttäminen toimi tapana kasvaa ammatillisesti. Millaisia asioita kouluissa pitäisi opettaa ja mikä on akateemisen loppututkinnon merkitys?

9.      Yhdistystoiminta kotitonttujen auttamiseksi oli Hermionelle kutsumus, koska siinä voi parhaimmillaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja parantaa heikompien asemaa. Ihminen tekee tosielämässäkin aika paljon vapaaehtoistyötä tärkeänä pitämänsä asian hyväksi. Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin -Yhdistys eli S.Y.L.K.Y. tuo myös hauskasti mieleen muistot omista yhdistysaktiiviajoistani ja erikoisista yhdistysten nimistä.

Minusta on aivan mahtavaa, että yllä olevat teemat ovat koko ajan olleet kirjoissa ja olen altistunut pohtimaan niitä jo nuorena, vaikka keräsinkin niitä yhteen tietoisesti vasta nyt. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjojen lukeminen opettaa, kasvattaa ja kehittää ajattelua. Minkälaisia oivalluksia yhteiskunnallisista teemoista ja ihmisluonteesta lukemasi kaunokirjallisuus on sinulle tuonut? Mitä kirjaa et ole meinannut malttaa lopettaa? Hyviä vinkkejä uusista lukuelämyksistä otan aina vastaan!

Innostavia lukuhetkiä toivottaen,

lomaileva Sari