Arjen imu ja positiivinen kiire

Blogissa on ollut vähän hiljaisempaa viimeisen puolentoista kuukauden aikana, eivätkä sormet ole ehtineet kotona näppäimistölle. Tämä on kuitenkin erittäin hyvä uutinen! Ai miksi? Se tarkoittaa, että olen ollut arjen imussa ja positiivisesti kiireinen. Tällä kertaa kyse ei ole siitä vaihtoehtoisesta ikävämmästä syystä hiljaiselolle, että olisin niin poikki arjen velvollisuuksista, ettei energiaa riitä kotona mihinkään ylimääräiseen. Sekin on koettu. Tsemppiä siis todellakin teille, joilla jalka alkaa painaa – tiedän, ettei alavireisyys tunnu hyvältä varsinkaan näin syksyn pimetessä! Jospa minun energiastani tarttuisi vähän teille muillekin ja löytäisitte vastaavia ilon aiheita elämästänne.

Tällä hetkellä tunnen jotenkin korostetusti olevani elossa. Minulla on nyt paljon sellaista, mitä ei vielä muutama kuukausi sitten ollut. Siirryin töissä toiseen tehtävään toiselle puolelle käytävää kolme viikkoa sitten. Olen opetellut paljon uutta, vaikka tuttuakin asiaa on paljon. Olen kutkuttavasti samaan aikaan uteliaasti uuden äärellä mutta itsevarma. Sekä vanhat että uudet lähikollegat ovat ihania. Lisäksi sain liekehtivän innostavan lisävastuun täysin omaksi kokemaltani alalta: pääsen vetämään työhyvinvointia kehittävää työryhmää kaupallisella osastolla! Olen ollut aiemmin aktiivisesti mukana koko pääkonttorin työryhmässä, ja nyt toiminnan periaatteen muuttuessa ja laajentuessa saan käynnistää osastokohtaista tekemisen meininkiä.

Toinen uraan liittyvä innostava positiivisen kiireen aiheuttaja vapaa-ajallani on coaching-sertifiointi. Mainitsin alkukesästä, että olin ystäväni coachattavana ja sain siitä uskomattoman paljon haastetta ja kannustusta. Kävin itse syyskuussa World Coaching Organizationin tiiviskurssin, jonka yhtenä osana teen nyt kahden harjoitusasiakkaan kanssa kuuden session coaching-prosessia. Ja se on niin kivaa! Saan coachaamisesta energiaa ja uskomattoman hyvän mielen, ja tunnen kehittyväni coachina koko ajan. Pystyn sanomaan jo nyt, että coachaus tulee olemaan vähintään harrastuksenomaisesti läsnä elämässäni vielä pitkään.

Uusia ammatillisia haasteita hakevat tuntosarveni ovat levossa. Minulla on nyt hyvä olla tässä kehittymässä ja kasvamassa, ja se tunne on ihana.

Kolmas viimeaikainen erityinen asia elämässäni on tanssimiseen käytetyn ajan, rahan ja ajatustyön raju lisääntyminen. Toissa keskiviikkona satuin pysähtymään hetkeksi ja tajusin tanssineeni kuutena päivänä peräkkäin – ja laskutavasta riippuen kymmentä tai kahtatoista eri lajia. En saa tarpeekseni! Ja parastahan siinä on se, että samalla saan nauttia mieheni seurasta, ja kehitymme ja pidämme hauskaa yhdessä. Ei ole todellakaan itsestäänselvyys!

Kalenterini ei ole koskaan ollut näin täynnä menoja, ja olen aiemmin pitänyt melko runsasta luppoaikaa tärkeänä jaksamiselleni. En oikein itsekään ymmärrä, miksei menoni jo hyydy tai miksei minua ahdista. Positiivista on itse menojen sisällön innostavuuden lisäksi puhelimen turhan selailun ja telkkarin katsomisen väheneminen sekä reippaampi tekemisen meininki kodin siistinä pitämisessä. Haittapuolet tuntuvat pieniltä: laitan vähemmän ruokaa ja soitan usein puheluita kävellessäni ja kulkiessani bussilla. Omaa aikaa tarvitsen ja otan edelleen säännöllisesti. Kyläilyynkin on ihan samalla tavalla onnistunut järjestää aikaa. Kaiken kaikkiaan ”löysää” on arjessa vähemmän. Palautumistapani on jalostunut erilaiseksi.

Mitä olette mieltä? Onko arjen imu yhtä pätevä käsite kuin työn imu? Ja voivatko kiire ja hektisyys olla positiivisia sanoja, vai löytyisikö jokin toinen sana kuvaamaan sitä mitä haluan sanoa?

Innostavaa arkea toivottaen,

Sari

Tanssia kaikkialla! Kuva jälleen Pixabaysta.

Miten muut näkevät sinut? Joharin ikkuna työkaluna yksityisen ja julkisen minän yhteensovittamiseen

Tänä vuonna minulle on ollut iso askel aloittaa oman blogin pitäminen. Aiheiden ja kirjoittamisen syvyyden kannalta olen pohtinut paljon yksityisyyden tarvettani suhteessa jakamisen iloon. Julkisesti sitä haluaisi luoda ja ylläpitää tietynlaista kuvaa itsestään. Erityisesti uran kannalta puhutaan henkilöbrändistä: millaisena asiantuntijana ja henkilönä haluan tulla tunnetuksi. Mutta ura ei ole nyt tässä se pääasia. Ylipäätään on jännittävää, että kuka vain pystyy halutessaan lukemaan blogistani, mitä ajattelen, ja näin saamaan tietoa minusta. Kuinka tarkkaan haluan varjella mieleni sisältöä ystäviltä, sukulaisilta, kollegoilta, tuttujen tutuilta tai identiteettivarkailta? Kuinka kiihkeästi haluan toisaalta tuoda fiksuja ajatuksiani julki tuleville mielenkiintoisille keskustelukumppaneille, kollegoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille?

Olen tehnyt paljon rajanvetoa nimenomaan blogin kanssa siitä, mistä haluan kirjoittaa ja kuinka yksityiskohtaisesti. Tietääkseni en ole loukannut kirjoituksillani ketään, vaan uskon avoimuuden olevan pääsääntöisesti hyvä asia. Aika moni kirjoittamani asia on toisaalta varmaan tullut yllätyksenä blogini lukijoille. Ihmisillä ympärilläni on erilaisia rooleja elämässäni. Tiettyjä asioita puhutaan tiettyjen ihmisten kanssa. Minusta tuntuu hyvältä, että ihmiset voivat roolistaan riippumatta oppia tuntemaan minua paremmin ja voin olla vuorovaikutuksessa enemmän oma itseni, kun keskustelukumppani ymmärtää minua kenties vähän paremmin. Lisäksi kirjoittaessani tulen paremmin kosketuksiin itse itseni kanssa ja senkin ansiosta voin olla aidompi suhteissani muihin.

Tutustuin yliopistoaikoina itsetuntemusta ja vuorovaikutusta kehittävään työkaluun nimeltä Joharin ikkuna. Kyseessä on nelikenttä adjektiiveja, jotka kuvaavat minun käsitystäni itsestäni ja muiden käsityksiä minusta. Joitakin asioita tiedän itsestäni, ja joitakin asioita muut näkevät minussa. Mitä suurempi Avoin-ruutu on, sitä paremmin tuntee itsensä ja pystyy olemaan mukavasti muiden kanssa. Malli on yksinkertainen, mutta siitä on tiettyyn pisteeseen asti apua, ja suosittelen kokeilemaan!

Joharin ikkuna. Lähde: http://www.joharinikkuna.fi.

Itsetuntemusta ja vuorovaikutusta voi kehittää suurentamalla Avoin-ruutua. Se tapahtuu kahdella tavalla: ensiksikin kertomalla itsestään ja toiveistaan avoimesti, jolloin antaa toisille ihmisille mahdollisuuden ymmärtää minua paremmin ja samalla rakentaa heidän luottamustaan minuun; toiseksi käsittelemällä myönteisesti toisten minulle antamaa palautetta oppiakseen ymmärtämään paremmin itseään ja pystyäkseen kehittämään itseään.

Kahden strategian tulos. Lähde: http://www.joharinikkuna.fi.

Kun tuntee itsensä ja tiedostaa myös, miten muut minut näkevät, voi muokata käyttäytymistään ja vuorovaikutustaan tietoisemmin eri rooleissa, jos niissä on omasta mielestä liikaa eroja. Eri tilanteet luonnollisestikin vaativat erilaista käytöstä, mutta omalla mukavuusalueella voi olla paljon erilaisia mutta omalta tuntuvia käyttäytymismalleja. Voin pyrkiä vaikka olemaan yhtä lämminhenkinen ja hymyilevä kokouksessa kuin kotiympäristössä, ja yrittää toisaalta ulottaa itsevarman ja päättäväisen käytöksen tiimipäiviltä vapaa-aikaan, jotta olisin tuloksellisempi ja reippaampi. Mitä sinä haluaisit antaa itsestäsi ulospäin? Mitä haluaisit muuttaa?

Haluaisinkin haastaa teidät auttamaan minua parantamaan itsetuntemustani! Jos olet lukenut tänne asti, kävisitkö vastaamassa nopeasti, miten näet minut? Se ei vie kuin minuutin, joten tee se saman tien, muutoin unohdat. Voit vastata omalla nimellä tai nimimerkillä, ja vastattuasi voit nähdä muiden vastaukset, jolloin saadaan aikaan jotain todella mielenkiintoista ehkä meille kaikille. Vastaa rehellisesti, arvostan kaikkia vastauksia! Tämä on minun oppimistani varten.

Tein kaksi eri ikkunaa. Jos tunnet minut kaverina tai sukulaisena eli olemme vapaa-ajalla tekemisissä, seuraa tätä linkkiä.

Jos taas tunnet minut lähinnä töiden, opiskeluiden tai muun ammatillisen tilanteen kautta (tai pelkän blogin kautta), vastaa täällä.

Tämän jaon ansiosta näen toivottavasti, onko käytöksessäni merkittäviä eroja eri tilanteissa ja yhteyksissä. Lupaan palata tuloksiin myöhemmin blogissa! Ja jos päätät tehdä oman ikkunasi, vastaan mielelläni. Kiitos avusta ja palataan!

9 työpsykologista näkökulmaa Harry Potter -kirjoihin

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten rakastan kirjoittamista. Kuitenkin ehkä jopa sitäkin enemmän rakastan lukea hyvää tarinankerrontaa. Ihailen parhaiden kirjailijoiden taitoa rakentaa moniulotteisia ja yksityiskohtaisia maailmoja, kuljettaa omaperäistä juonta ja luoda kiinnostavia ja syviä henkilöhahmoja. Rakastan huolella rakennettua ja uskottavaa dialogia, joka sopii henkilöiden suuhun. Huippusuoritus näissä kaikissa ei ole mikään itsestäänselvyys, ja ehkä siksi huomaankin aina palaavani kerta toisensa jälkeen kirjasarjaan, jolla on erityinen paikka sydämessäni: Harry Potterit.

Kirjasarjan ja oheistuotteiden valtava menestys kertoo siitä, ettei makuni ole aivan surkea, vaan muutkin ovat löytäneet velhopojan tarinasta jotain itseään puhuttelevaa. Ahmin lapsena muutenkin kaikki kirjat, jotka sain eteeni, mutta Harry Potter räjäytti potin. Ehkä olin juuri sopivassa iässä lumoutumaan Potter-maailmasta. Olin 10-vuotias, kun ensimmäinen elokuva tuli teattereihin loppuvuodesta 2001. Se oli K-11, joten kävimme katsomassa sen isäni kanssa. Muistan, että se oli minulle iso elämys. Sain joululahjaksi sarjan toisen kirjan ja lainasin kaverilta kolmannen, ja uudenvuodenaattona ostin jo neljännen. Se oli aika intensiivinen lukujoululoma! Tammikuussa sain myös syntymäpäivälahjaksi sen ensimmäisen kirjan, ja se oli vielä parempi kuin elokuva oli ollut.

En osaa sanoa, montako kertaa luin neljä ensimmäistä kirjaa seuraavien vuosien aikana, kun odoteltiin viidettä, kuudetta ja seitsemättä osaa. Ne piti aina saada ensin englanniksi ja sitten tietenkin myös suomeksi heti ilmestymispäivänä. Tässä välissä iso kiitos äidille ja isälle, että tuitte lapsen lukuintoa eikä näistä elintärkeistä hankinnoista tullut mutinaa! Seitsemäs kirja ilmestyi englanniksi 21. heinäkuuta 2007, ja muistan meidän lähteneen sinä aamuna ajamaan Kempeleestä Porvooseen ja pysähtyneen Ylivieskan Kärkkäisellä aamuyhdeksältä ostamaan minulle kirjan. En kuitenkaan ikinä varsinaisesti jonottanut kirjojen ilmestymisyönä kadulla tosifanien tapaan, vaikka olisi sekin voinut olla hauska kokemus, jota muistella jälkikäteen!

 

Pidän eniten Pottereiden lukemisesta alkuperäiskielellä. Jaana Kapari-Jatan taidokkaat suomennokset vetävät kyllä muuten täysin vertoja J.K. Rowlingin kielenkäytölle, mutta minua häiritsevät henkilöiden englanninkieliset nimet suomen seassa. Harjoittelin muistaakseni ylioppilaskirjoituksiin lukemalla Viisasten kiven myös ruotsiksi ja saksaksi. Kyseisten käännösten laadusta minulla ei ole mielipidettä, koska sävyjen erottamisen taitoni ei niissä kielissä ole/ollut lähelläkään suomea ja englantia. Ja nyt viimeisen kuukauden aikana olen kuunnellut englanninkieliset kirjat 4-6 Stephen Fryn lukemina ja hullaantunut täysin ihanaan brittienglantiin – miten upeaa, vivahteikasta tulkintaa! Uusi ponteva brittienglannin lempisanani on löytynyt: preposterous (/prɪˈpɒst(ə)rəs/ = absurdi, posketon, järjetön, naurettava)!

Huomaan huvittuneena löytäväni tällä noin kymmenennellä luku- tai kuuntelukerralla rakastamastani velhomaailmasta uusia yksityiskohtia ja teemoja, jotka ajattelin jakaa kanssanne. Näistä jotenkin näkee, että olen kasvanut aikuiseksi, siirtynyt työelämään ja pohtinut työpsykologiaa, vai mitä? (Jos jollakulla on vielä Potterit lukematta ja elokuvat katsomatta, eikä halua nähdä pieniä juonipaljastuksia, nyt kannattaa lopettaa lukeminen.)

1.      Harry harjoitteli johtamistaitoja Albuksen kaarti –opettajana ja huispauskapteenina. Kannustavuutta ja vaativuutta oli hyvässä suhteessa. Cormac McLaggen, raivostuttava sivuhenkilö, pääsi joukkueeseen yhden pelin ajaksi Ronin loukkaannuttua. Hän ylitti tiimiroolinsa rajat ja pilasi kaikkien pelin mikromanageroimalla, määräilemällä ja jättämällä oman osuutensa hoitamatta. Hyvä tiiminvetäjä luottaa ja antaa tiimiläisten hoitaa omat hommansa, ei kyttää ja luule tietävänsä itse kaikkea. Dolores Pimento oli myös inhottava esimerkki opettajasta, joka ei saanut oppilaidensa ja kollegoidensa kunnioitusta, vaan herätti kapinan autoritäärisellä ja alistavalla johtamistyylillään.

2.      Joissakin yläluokkaisina itseään pitävissä puhdasverisissä piireissä jästisyntyisiä velhoja ja noitia pidettiin vähempiarvoisina ja heidän taitojaan ja oikeuksiaan pidettiin vähäisempinä. Hermionesta tuli kuitenkin aikuisena taikaministeri, mitä voisi verrata mustan presidentin valintaan maassa, jossa rotusorto oli suuri ongelma aiemmin. Vahvoja naishenkilöitä Potterit ovat pullollaan, mutta johtajat ovat kyllä silti varsinaisen kirjasarjan aikana enimmäkseen miehiä. Jos ei takerruta sukupuolten tasa-arvokysymyksiin, on kirjoissa ylipäätään kiinnostavaa tematiikkaa oman lahjakkuuden ja työn avulla menestymisestä ja sen vastakohtana esitetystä manipulaatiosta ja korruptiosta.

3.      Neville kasvoi sarjan lopulla epävarmasta ja kömpelöstä ressukasta koulun kapinallisporukan vahvaksi johtajaksi. Harvoissa vahvuuksissa kannustaminen, toistot, ystävät ja oma sisu voivat kehittää alun perin heikon lahjakkuuden timanttiseksi osaamiseksi.

4.      Professori Kuhnusarvio oli mestariverkostoituja. Hän keräili merkittäviä kontakteja ja nosti omaa arvoaan edistämällä lahjakkaimpien ja kuuluisimpien lempioppilaidensa uraa ja esittelemällä kuhnukerholaisia toisilleen. Kirjassa hänen suosiva toimintansa esitetään epäilyttävänä, opportunistisena ja epäreiluna. Opettajalla ei toki saisi suosikkeja olla. Missä määrin todellisessa maailmassa on samanlaisia henkilöitä, ja onko se huono asia? Eikö teekin ison eron, puhutaanko verkostoitujasta vai sosiaalisesta kiipijästä?

5.      Rita Luodiko oli skandaalinhakuinen ja häikäilemätön juorutoimittaja, joka vääristeli ja dramatisoi juttujaan mielensä mukaan. J.K. Rowling saattoi kirjoittaa hahmon kirjasarjaan turhauduttuaan yksityisasioitaan penkoviin ja värittäviin toimittajiin. Joka tapauksessa Ritan hahmo kuvastaa minulle ammatillista kunnianhimoa ja ahneutta ilman minkäänlaista moraalista selkärankaa. Kirjoissa on muutenkin mielenkiintoista tematiikkaa lehdistönvapaudesta ja journalististen ihanteiden toteutumisesta.

6.      Herra Weasley teki vuosikausia työtä, jota itse rakasti, mutta jota ei arvostettu. Hänen toimistonsa oli pikkuruinen, vaatimaton ja ikkunaton. Sitten hän sai ylennyksen merkittävään esimiestehtävään, ja vaimo kertoi tästä kaikille mahdottoman ylpeänä. Dumbledore, historian mahtavin velho, jätti pyrkimättä taikaministeriksi ja valitsi mieluummin opetustyön, toki toimien siinä sivussa tuomioistuimessa ja muissa merkittävissä luottamustehtävissä. Tässä on mielenkiintoista pohtia ja kyseenalaistaa kunnianhimoa ja sen suuntaa ja tarpeellisuutta, pitkiä työpäiviä, ulkopuolista arvostusta ja palkkaa suhteessa omaan viihtymiseen ja omiin tavoitteisiin.

7.      Velhomaailmassa ammatinvalintaa tehdään merkittävissä määrin jo 15-vuotiaana, ja loppukokeissa pärjääminen ja arvosanat ratkaisevat, voiko päästä tiettyihin ammatteihin. Opettajasta voi riippua, kuinka hyvillä arvosanoilla aineen opiskelua saa jatkaa. Ainevalinnat ovat todella tärkeitä. Kirjoista ei oikein selviä, pystyykö kokeita uusimaan tai ammattia vaihtamaan koskaan myöhemmin. Tässä on jännittäviä yhtymäkohtia Suomen koulutuspoliittiseen keskusteluun ja pääsykoeuudistukseen. 

8.      Fred ja George Weasley olivat akateemisessa maailmassa alisuoriutujia, mutta menestyivät markkinaohjautuvina nuorina yrittäjinä ja osoittivat osaavansa erinomaisesti asioita, joita koulu ehkä heille opetti mutta joita kokeet eivät ikinä kysyneet. Heille koulun keskeyttäminen toimi tapana kasvaa ammatillisesti. Millaisia asioita kouluissa pitäisi opettaa ja mikä on akateemisen loppututkinnon merkitys?

9.      Yhdistystoiminta kotitonttujen auttamiseksi oli Hermionelle kutsumus, koska siinä voi parhaimmillaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja parantaa heikompien asemaa. Ihminen tekee tosielämässäkin aika paljon vapaaehtoistyötä tärkeänä pitämänsä asian hyväksi. Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin -Yhdistys eli S.Y.L.K.Y. tuo myös hauskasti mieleen muistot omista yhdistysaktiiviajoistani ja erikoisista yhdistysten nimistä.

Minusta on aivan mahtavaa, että yllä olevat teemat ovat koko ajan olleet kirjoissa ja olen altistunut pohtimaan niitä jo nuorena, vaikka keräsinkin niitä yhteen tietoisesti vasta nyt. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjojen lukeminen opettaa, kasvattaa ja kehittää ajattelua. Minkälaisia oivalluksia yhteiskunnallisista teemoista ja ihmisluonteesta lukemasi kaunokirjallisuus on sinulle tuonut? Mitä kirjaa et ole meinannut malttaa lopettaa? Hyviä vinkkejä uusista lukuelämyksistä otan aina vastaan!

Innostavia lukuhetkiä toivottaen,

lomaileva Sari

Valmistunut mutta keskeneräinen

Tulevana viikonloppuna uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet juhlivat siihenastisen opintiensä suurinta merkkipaalua. Vuosien, viikkojen ja tuntien puurtaminen kulminoituu hetkeen, jona saa painaa valkolakin päähänsä, vastaanottaa kaikenpuhuvan todistuksen ja virnistää viimeisen kerran lempiopettajan vitsille. Vilkuillaan tuttuja kasvoja ympärillä ja jännittävät tunteet täyttävät kehon ja mielen. Lapsesta on kasvettu aikuisiksi, itsestä tuntuu sillä hetkellä. Kaikki siihenastinen työ tiivistyy päivään, jona niin paljon on takana mutta kaikki vielä edessä.

Valmistumispäivällä onkin useimmille ihmisille suuri henkilökohtainen merkitys. Merkitystä eivät tee niinkään itse valmistujaisjuhla, puheet, todistus, hienot vaatteet tai korea pöytä. Merkityksen tekee se, että ympäröivä maailma tunnustaa sinun saavutuksesi ja tukee sinua matkallasi kohti seuraavaa suuntaa. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa nimittäin oikeasti tehdä valintoja, joilla eriyttää polkunsa muista ikätovereistaan koulutuksen, uran ja muidenkin elämänalueiden saralla. Tuona päivänä oma olo saattaa olla toiveikas tai pelokaskin tulevan suhteen, mutta joka tapauksessa katse on voimakkaasti tulevassa. Paluuta vanhaan ei ole.

Uskon, että suurin osa valmistuvista kuulee tulevana lauantaina sukulaistädin (ja sedän, kummin, mummun, kaiman koiran, jne.) ystävällisen odottavan kysymyksen: ”Mitä aiot tehdä seuraavaksi?” Haluan rohkaista vastaajia kertomaan reippaasti kysyjälle suunnitelmistaan ja unelmistaan – tämä päivähän on sinun – ja muistamaan mahdollisen epämukavuutensa keskellä, että toinen haluaa sinulle hyvää ja on paikalla tukemassa sinua.

Meitä kysyjiäkin haluaisin haastaa muutamassa asiassa.

1. Sinäkin olet toivottavasti ollut joskus nuori ja toiveita täynnä. Eläydy siihen tunteeseen ja innostu siitä nuoren kanssa. Voit oppia jotain.
2. Kuuntele. Voit kysyä lisäkysymyksiä, mutta älä tuputa omia juttujasi tai kritisoi toisen suunnitelmia sanoilla tai ruumiinkielellä. 
3. Tee valmistuneen nuoren olo mukavaksi, kun juttelette. Moni ihminen inhoaa olla kaiken keskipisteenä, joten lähestymisesi voidaan kokea taas yhdeksi velvollisuudeksi, joka pitää kestää. Älä ota sitä henkilökohtaisesti vaan pyri auttamaan. Yhteyttä voi pitää myöhemminkin, jolloin ehkä saatte siitä myös enemmän irti.

Tällä viikolla päättyi myös itselläni kaksi vapaa-ajan valmennussuhdetta ja opintietä, joilla on ollut iso merkitys elämääni tänä vuonna ja tulee olemaan varmasti tästä eteenpäinkin, kun jatkan ilman valmentajiani. Viimeisellä tapaamiskerralla kummankin valmentajan kanssa katsottiin taaksepäin sinne, mistä lähdettiin, palattiin nykyhetkeen näkemään tulokset ja suunnattiin katse tulevaisuuteen ja itsenäiseen tekemiseen. Tuntuu, että haluan ylioppilaiden tapaan tehdä maailmalle näkyväksi saavutukseni, kertoa oppimastani ja vastata kysymykseen, mitä seuraavaksi.

Toinen valmennus maksoi kukkarolle paljon ja toinen taas ei, mutta pidän kumpaakin äärimmäisen arvokkaana elämänlaadulleni. Sijoitin keväällä 20 tunnin Fustra-yksilövalmennukseen, jotta saisin olkapäätä ja alaselkää toisinaan vaivaavat kivut kaikkoamaan. Minusta oli kestämätöntä, että 27-vuotiaalla saattoi pamahtaa selkä hajalle varmistaessa salikaverin penkkipunnerrusta, ja eteenpäin kiertynyt olkapää ei jaksanut kannatella itseään vaan kipuili ihan vaan kävellessä ja tanssiessa. Millainen romukasa kehoni tätä menoa olisi, kun olen 50- tai 70-vuotias? Tammikuussa testituntien jälkeen päätin tehdä ison korjausliikkeen ja ottaa valmennuspaketin.

Suuren kertasumman omaan kehooni olen pulittanut vain kerran aiemmin, kun kävin näönkorjausleikkauksessa ja pääsin silmälaseista eroon. Täytyy sanoa, että olen siitä lähtien ollut harkitun omaan hyvinvointiin sijoittamisen suuri fani! Jokainen toki kanavoi rahansa omien tavoitteidensa ja mieltymyksiensä mukaan. Minulle näönvapaus sai aikaan itsevarmemman naisen, kirkkaamman katsojan, aktiivisemman liikkujan, paremman meikkaajan ja spontaanimman suutelijan.

Panostus ja sitoutuminen itseni auttamiseen kannattivat taas. Fustra-valmennus on vahvistanut vatsan syvien lihasten ja yläselän lihasten keholle antamaa tukea huimasti. Tämä ei ole maksettu mainos – olen vain niin tyytyväinen, että tajusin sitoutua näin nuorena harjoittamaan kehostani sellaista, että se kestää aiempaa todennäköisemmin vielä mummona lastenlasten mukana kyykistellessä. Terveys, toimintakyky ja ryhti ovat palkinto siitä työstä, jota teen itselleni. Valmentajani on oikeassa ammatissa ja aivan mahtava! Liikkeitä aion jatkaa, mutta vaativaa ja iloisesti kuplivaa valmentajaani jään kaipaamaan. Ei vain ole varaa pitää hänestä loputtomasti kiinni!

Toinen tällä viikolla päättynyt valmennus on kymmenen kerran coaching-prosessi. Yliopisto-opinnoista saamani ystävä tarvitsi vapaaehtoisia valmennettavia Master coach -sertifikaattiaan varten. Joulukuusta lähtien olemme tavanneet Skypen välityksellä ja puhuneet minusta, elämästäni ja tavoitteistani. Olemme käyneet läpi toimintaa, ajatuksia, esteitä ja mahdollisuuksia. Olen itkenyt, nauranut, innostunut, puhua pulputtanut ja oivaltanut. Tuntuu, että tämän kevään aikana olen päässyt syvällisesti käsiksi siihen, mitä vielä kaipaan elämältäni, mitä toimintaa tavoitteen eteen on tehtävä ja mitä olen valmis tekemään. Tavoitteeni on päästä toteuttamaan itseäni sellaisessa työssä, joka vastaa osaamistani, arvojani ja kiinnostuksenkohteitani. 

Olen asettanut coachini avulla itselleni konkreettisia kotitehtäviä ja hämmästynyt siitä, miten naurettavan pienenpieniltä tuntuvin askelin voi kuitenkin edetä tuntuvasti. Tämän blogin aloittaminenkin oli yksi itse itselleni asettamistani kotitehtävistä. Positiivisuusmantran kehittäminen oli toinen, josta olen blogissa maininnut. Tärkeää on pysyä liikkeessä. Tie kohti tavoitetta ei ole suora nouseva viiva vaan kiemurteleva matka täynnä pieniä ja isoja onnistumisia ja epäonnistumisia.

 

Matka jatkuu, niin valmistuneilla, minulla kuin sinullakin. Valmista ei varsinaisesti tule ikinä. Välietappeja on silti syytä juhlistaa ja noteerata tuntuvasti. Olemme maailman (ja itsemme) tunnustuksen ansainneet. Itseäni tahtoo edelleen harmittaa, että maisteriksi tultuani tyydyin vain vastaanottamaan paperit postissa enkä pitänyt mitään juhlia tai ottanut itsestäni edes valmistujaisaiheista kuvaa. Opiskeluvuosien päätökselle olisi minusta kuulunut selkeämpi muistijälki. Tulen siis tästä oppineena juhlistamaan jatkossa pienempiäkin merkkitapahtumia, ihan vaan koska niistä tulee hyvä mieli!

Onnea ylioppilaille, ammattiin valmistuville, kouluvuoden päättäville ja muillekin oman elämänsä opiskelijoille ja kehittäjille toivottaen,

Sari

P.S. Valmistuneen seuraavia askeleita uteleva: Muista ne kysyjän ohjeet!