Mitä ajattelet, kun katsot taaksepäin omia valintojasi?

Lähiaikoina olen tehnyt paljon töitä valintojeni hyväksymisen kanssa. Monina hetkinä olen tuskastunut nykytilanteeseen, siihen johtaneeseen menneisyyteen ja näkyvissä olevaan tulevaan. Olen nähnyt paljon virheitä ja riittämättömyyttä toiminnassani ja siinä, miten ja millä intensiteetillä olen pyrkinyt kohti tavoitettani. Muu elämä tuntuu jotenkin menevän tavoitteen eteen tehtävän työn edelle aina välillä, ja sitten stressaan, kun tuloksia tavoitteen eteen ei tule mielestäni riittävästi.

Olen nyt keskittynyt pyrkimään ymmärtämään, miksi ”muu elämä” tuntuu niin helposti ja autopilotilla ajavan ohituskaistalta eteen ja haittaavan tietoisia pyrkimyksiäni kohti tavoitetta. Minulle on ollut helpottavaa tunnistaa, että kaikki arjen vapaa-aikaa täyttävä tekeminen on sarja tapoja, ja automaattisilta tuntuvat valinnat pyrkivät peilaamaan nimenomaan syvimpiä arvojani tai ajatusmallejani. Sille on syynsä, että tekee sellaisia valintoja kuin tekee.

Voin päätellä, että palautuminen, rentoutuminen ja mielikuvituksen ruokkiminen ovat minulle tärkeitä, kun päädyn usein sohvalle television, kirjan tai puhelimen uutisten pariin. Ymmärrän selvästi, että tilanteen tullessa eteen minusta tuntuu tärkeämmältä auttaa perheenjäsentä ja viettää aikaa läheisten kanssa, vaikka olin suunnitellut edistäväni henkilökohtaista tavoitettani ja rakentavani henkilöbrändiäni kirjoittamalla blogia. Kun ajattelen asiaa kunnolla, ei minulla ole halua moittia näitä valintojani, vaan ne ovat useimmiten ihan oikeita. Haluan tehdä arjestani arvojeni mukaisen.

Omaa arvojärjestystä voi hahmottaa vaikkapa pienellä ajatusleikillä. Valitaan ensin sanoja, jotka kuvaavat itselle tärkeitä asioita, esim. läheisyys, mielenkiintoinen työ, matkustelu, uuden oppiminen. Sitten sanapari kerrallaan päätetään niiden keskinäinen hierarkia. Valitsisinko mieluummin elämän, jossa on kaikki läheisyys, mutta ei yhtään mielenkiintoista työtä, vai elämän, jossa on kaikki mielenkiintoinen työ, mutta ei yhtään läheisyyttä? Pari kerrallaan järjestys tulee selville. Järjestyksen hahmottamisella voi saada kivasti uutta näkökulmaa, kunhan valitsee oikeasti merkityksellisiä sanoja ja suhtautuu tehtävään ennakkoluulottomasti mutta tosissaan. (Kiitos Hennalle tutustuttamisesta tähän coaching-työkaluun!) 

 

Oman kokemukseni mukaan arjessa tapahtuva tekeminen on tosiaan jonkinlainen heijastuma arvoista, olettaen siis että ihminen saa elää kohtuullisessa toimeentulossa ja suhteellisen vapaasti. Jos siis oma tekeminen ja sen ”tulokset” eivät miellytä, olisi hyvä pureutua ensin taustalla oleviin arvoihin ja ajatusmalleihin. Voi olla, että arvot tuntuvat kyllä omilta, jolloin ongelma on tavoissa toteuttaa arvoja ja tavoitteita. Tapojen muuttamisesta hyvä peruskirja on ainakin Charles Duhiggin Tapojen voima. Tiivistetysti: tapa muodostuu, kun jokin signaali (vaikkapa surullisuus) laukaisee jonkin rutiinin (tv:n katsominen yksin), josta seuraa palkinto (ajatukset muualle ja parempi olo), ja palkinnosta saatu mielihyvä kannustaa reagoimaan seuraavallakin kerralla signaaliin rutiinilla. Tärkeää on pystyä tunnistamaan, mitä ne signaalit, rutiinit ja palkinnot ovat. Tapoja voi muuttaa pitämällä signaali ja palkinto ennallaan, mutta muuttamalla rutiini tavoitteen mukaiseksi (läheisyys toisiin ihmisiin) ja toistamalla sitä aina signaalin tullen.

Toimintaa ohjaavat ajatusmallit voivat olla keskenään ristiriitaisia ja kilpailevia, ja silloin niiden arvojärjestyksen määrittäminen on tarpeen. Omiin arvoihini kuuluu palautumisen lisäksi myös aikaansaavuus ja tavoitteellisuus, enkä eläisi omien arvojeni mukaisesti, jos vain laiskottelisin ja jutustelisin suurimman osan ajastani. Yritän tällä kirjoituksella kuitenkin sanoa, että on ok huilata välillä, vaikka tahtoo työskennellä kovasti tavoitteen eteen. Tarkoitukseni on auttaa itseäni ja muita itseltään paljon vaativia ihmisiä hyväksymään, että olen ihmisenä muutakin kuin nimetty tavoitteeni ja siinä suoriutumiseni. Muut arvot ovat myös tavoitteita. Voin lopettaa suorittamisteni kyttäämisen ja jälkikäteen jossittelun, ja tarkastella sen sijaan arvoja valintojeni taustalla. Voin nähdä tekoni arvokkaina ja olla tyytyväinen niihin ja itseeni arvojeni toteuttajana.

Olen päätynyt siihen, että suorittamisen ja palautumisen tarpeet (eli laiskottelun pelko ja laiskottelu) on erittäin mahdollista saada sopimaan samaan arkeen ilman itsensä ruoskimista ja stressaamista. Pyrin olemaan tehokas mutta onnellinen. Valitsen ennakkoon ne tärkeät toimet, joiden suorittamista pidän tärkeänä, ja asetan ne realistisesti ja ajallisesti toteutettavasti arjen sisään. Kun suoriudun tehtävistä niille varattuina aikoina tai joustavasti suunnitelmaa muuttaen, olen ansainnut tehdä muulla ajalla kaikkea muuta tärkeää. Muuna aikana tavoitteesta stressaaminen on turhaa. Tuloksia tulee sillä intensiteetillä kuin suoritan tavoitteen mukaista toimintaa. Tästä syystä pyrin olemaan sähläämättä ja tekemättä kaikkea mahdollista mieleen tulevaa. Sen sijaan tehostan ajankäyttöä tavoitteen suhteen täsmätekemisellä. Muihin vertailu on tarpeetonta, koska muilla on omat arvojärjestykset ja tavoitteet.

Taustalla oleva kaikista tärkein tavoite on saada rauhoituttua kulloinkin käsillä olevaan tekemiseen, sillä jos olen joka paikassa koko ajan, en ole koskaan missään. 

Tasapainoilussa tsempaten,

Sari