Valkoisen paperin kammo on kyllä jännä asia. Tein blogin aloittamisesta niin ison odotusten ja
vastuun möykyn, että vain siirsin ja siirsin kirjoittamisen
aloittamista.
Olen koonnut kaikenlaisia mentaalisia esteitä ja epäilyksiä
tielleni: Mitä kiinnostavaa minulla muka olisi sanottavaa? Miksi kukaan lukisi
juuri minun tekstejäni? Eikö kaikki ole jo sanottu jossain päin bittiavaruutta?
Mitä jos aloitan julkaisemisen, ja tekstin tuottaminen jossain vaiheessa
lopahtaa, enkä enää julkaise säännöllisesti?
Rakastan kirjoittamista. Rakastan kertomuksia ja
sanankäänteiden valitsemista.
Tein aivan mielissäni liittoni opiskelijatoiminnassa mukana ollessani blogikirjoituksen graduahdistuksesta, kun pyydettiin jotakuta halukasta ”kirjoittamaan jotain”. Gradun valmistuttua valitsin kypsyysnäytteen suorittamisen kirjoittamalla graduaiheestani tieteen popularisointiin pyrkivälle yliopiston juuri avatulle sivulle, taas aivan mielissäni. Töissä hyppelin suurin piirtein riemusta, kun sain kirjoittaa intraan jutun Midnight Run -tapahtumasta.
Tein aivan mielissäni liittoni opiskelijatoiminnassa mukana ollessani blogikirjoituksen graduahdistuksesta, kun pyydettiin jotakuta halukasta ”kirjoittamaan jotain”. Gradun valmistuttua valitsin kypsyysnäytteen suorittamisen kirjoittamalla graduaiheestani tieteen popularisointiin pyrkivälle yliopiston juuri avatulle sivulle, taas aivan mielissäni. Töissä hyppelin suurin piirtein riemusta, kun sain kirjoittaa intraan jutun Midnight Run -tapahtumasta.
Viimeistään näistä se ajatus sitten
lähti ja jäi kummittelemaan. Olen maininnut halustani aloittaa oma blogi jo
varmaan pari vuotta erinäisissä porukoissa ja tilanteissa.
Meinasi jo alkaa hävettämään: jos puhuu jostain asiasta ympärilleen niin kauan eikä vieläkään saa aloitettua, jossain vaiheessa oma saamattomuus alkaa ketuttamaan. Sain myös aika suoran kehotuksen ystävältäni, että nyt voisi olla aika kypsä, kun tämä aihe tulee aina uudestaan ja uudestaan esiin.
Ja kun päässä kihisee riittävästi, haluaa todistaa itselleen ja muille pystyvänsä itselleen tärkeään asiaan.
Meinasi jo alkaa hävettämään: jos puhuu jostain asiasta ympärilleen niin kauan eikä vieläkään saa aloitettua, jossain vaiheessa oma saamattomuus alkaa ketuttamaan. Sain myös aika suoran kehotuksen ystävältäni, että nyt voisi olla aika kypsä, kun tämä aihe tulee aina uudestaan ja uudestaan esiin.
Ja kun päässä kihisee riittävästi, haluaa todistaa itselleen ja muille pystyvänsä itselleen tärkeään asiaan.
Joten tässä sitä ollaan.
Avaan sanaisen arkkuni ja annan ajatusteni ja pohdintojeni tulla nähdyiksi. Aion kirjoittaa hyvinvointiin, vahvuuksien tunnistamiseen ja itsensä johtamiseen liittyvistä aiheista ja varmasti myös joskus asian vierestä.
Aion uhmata kaikkia epäilyksiäni ja tehdä sitä, mitä rakastan. Katsotaan sitten miten pitkälle se riittää. Ainakin nyt hymyilen tätä kirjoittaessani, ja sehän se pointti taitaa olla.
Sen sijaan että yrittäisin olla ja kirjoittaa kaikille kaikkea, aion olla itselleni jotain tärkeää.
Avaan sanaisen arkkuni ja annan ajatusteni ja pohdintojeni tulla nähdyiksi. Aion kirjoittaa hyvinvointiin, vahvuuksien tunnistamiseen ja itsensä johtamiseen liittyvistä aiheista ja varmasti myös joskus asian vierestä.
Aion uhmata kaikkia epäilyksiäni ja tehdä sitä, mitä rakastan. Katsotaan sitten miten pitkälle se riittää. Ainakin nyt hymyilen tätä kirjoittaessani, ja sehän se pointti taitaa olla.
Sen sijaan että yrittäisin olla ja kirjoittaa kaikille kaikkea, aion olla itselleni jotain tärkeää.
Iloa päivääsi,
Sari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti